tiistai 11. helmikuuta 2014

Aika helmi salaatti sekä hieman apukokin työnkuvasta

Täällä on taas herkuteltu mahtavilla salaateilla, viimeksi sunnuntaina ihan vain viikonlopun kunniaksi. Ankanrintaa, punaisia luumuja, varsisipulia, seesaminsiemiä sekä ankanrasvassa paistettuja herkkusienä. Kastikkeena ikisuosikki ehta ja aito Modenasta kotiin kannettu balsamico sekä uusi lemppari kurpitsasiemenöljy. That`s it etkä muuta kaipaakaan.




Vaikka tämä salaatti oli herkullinen ei se vetänyt vertoja tätä edeltäneellä ehkä oman elämäni parhaalle salaatille. Karitsaa, muhammarraa sekä kranaattiomenaa ja persimonia. Ohjeen löydät täältä. Tätä ankkasalaattiakin kannattaa silti kokeilla, hyvää se on ja helppo valmistaa.

Blogissa on edelleen postaustahti ollut hieman verkkaista sorttia. Selitys pysyy samana, työ kun haittaa vapaa-aikaa. Töiden lisäksi blogiaikaa on kuitenkin syönyt myös hieman mukavampi asia. Olen hikipäässä suunnittelut viime päivät tulevan kesän pientä Ranskan matkaa. Pariisi, Lyon sekä  Dijon olisivat vierailulistalla. Lähitulevaisuudessa luulenkin että Kontulan pieni keittiö alkaa keskittymään kyseisen maan ruokakulttuuriin, perus ranskalaiseen keittotaitoon, maan moniin loistaviin kokkeihin sekä tottakai ranskalaisiin viineihin. Matkojen suunnittelu on parasta lääkettä mun joka talviseen mieleen hiipivään pieneen apeuteen. Kaikista eniten sitä tekisi mieli hoitaa syömällä, herkuttelemalla ja löhöilemällä mutta kun ne asiat ei vaan oikeasti nosta mieltä sitten loppuenlopuksi yhtään. Tutustuminen tulevaan matkakohteeseen sen sijaan on ihan mahtava tapa hoitaa kaamostuskaa. Se kuulkaas toimii.

Pienen illallisetkin olisi tarkoitus parin viikon päästä muutamalle ystävälle järjestää ja vaikka kuinka se aina pientä stressiä tuottaakin rakastan näitä iltoja sekä niiden suunnittelua. Mitä ruokaa sitä laittaa, koska sen ehtii tehdä ja huh mitä kaikkea. Apukokin vahvimpia puolia tällaiset suunnittelut ei ole mutta onneksi sille voi sitten delekoida kaikki ne kivat apukokin tehtävät kuten vihannesten ja kasvisten kuorimiset, niiden ihan pikkiriikkiseksi pilkkomiset ja mm keittiön siivouksen. Kaikki apukokin tehtävät eivät edes sijoutu keittiöön, niihin kuuluu myös koko kämpän siivous, kissojen varpaiden putsaus töhnästä sekä niiden kynsien leikkaus ja muuta ihanaa. Nakukissojen varpaan välit kun keräävät sellaista hurmaavaa mustaa rasvaista töhnää aikojen kuluessa. Ihan tällaisena sivuhuomatuksena näin ruokablogissa :D 

On onni omistaa oma apukokki. Kai sitä pitäisi vaikka muistaa jotenkin näin ystävänpäivänkin lähestyessä. Ehkä illallinen jossain kivassa paikassa vaikka tai jonkinlainen mahtava kotona itse tehty herkku. Katsellaan.

6 kommenttia:

  1. Ai että onkin hyvä kuulloinen salaatti! :) Kukakohan tekisi minulle tuolaista?
    Kiva kuulla että ranskalaista luvassa. Oikein hauskaa reissua, odottelen jo postauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksia on kyllä varmasti sitten luvassa aika montakin :D Mä luulen että innostun maasta niin paljon että juttua riittää kyllä.

      Poista
  2. Voisikohan tuo sinun apukokkisi kouluttaa hiukan tuota minun laitakokkiani?

    VastaaPoista
  3. Balsamico on yks parhaimmista sooseista ankalle. Hyvännäköstä settiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan paras kombo se on ainakin omaan suuhun, nam ! :)

      Poista

Skriivaathan mielipiteesi ...