sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Buen provecho !


Kamalassa matkakaipuussani päätin kirjoitella vielä yhden postauksen edelliseltä Barcelonan reissultamme. Nälkä ja matkakuume vaan kasvaa näitä kuvia katsellessa ja kaikkia herkkuja muistellessa mutta silläkin uhalla että olo käy turhankin malttamattomaksi kävin kuvia kuitenkin vielä kerran läpi. Tällaisen herkkukollaasin teille löysin. Onneksi uusi matka on jo ihan nurkan takana ja välissä oleva joulu ja uusivuosi tekee odottamisesta hiemasn siedettävämpää.

Oltiin viimeksi Barcelonassa tosiaan vain kolme päivää ja näin lyhyellä reissulla kaikki yhdistäminen on enemmän kuin tärkeää. Samalla kun käytiin tsekkaamassa Sagrada Famìlia käytiin myös lounaalla yhden michelintähden ravintolassa Alkimiassa . Kolme kärpästä yhdellä iskulla siis. Gaudin taloja kun käveltiin kohti Sagrada Familiaa, maailma kummallisin kirkko ja hyvää ruokaa.

Alkimia oli aika perus michelinsuoritus, ei mitään kovin hämmästyttävää mutta tottakai hyvää. Palvelu aika sielutonta mutta sujuvaa ja tämäkin melko peruskauraa tällaisissa paikoissa. Poikkeuksena mainitsisin käymistämme paikoista Diverxon Madridissa. Diverxo sai muuten juuri kolmannen tähtensä ja suosittelen lämpimästi siellä vierailua jos Madridiin matkustaa. Toi apukokki saisikin tehdä teille postauksen paikasta nyt kun ravintolan kolmannen tähdenkin juhlistaminen on ajankohtaista. Kontulan pieni keittiö toivottaa paljon onnea Diverxon porukalle ja lämpimät kiitokset viime kerrasta.

Ja pienen hairahduksen jälkeen palataan siis Barcelonaan ja Alkimiaan.





Ja söimpähän elämäni ensimmäistä kertaa ihan kunnolla tryffeliä. 


Tiedättekö kun tarjoilija kysyy että ottaisitteko vielä siihen menun lisäksi sellaiset pienet tryffeli alkupalat ja enempää mietimmättä vastataan vaan että joo-o !!! Tryffeleitä odotellessa sitten mietitään että niin mitähän se sitten maksaa koska hinnasta ei tietenkään ole ollut puhetta. Lasku voi olla melkoinen yllätys tai sitten ei...kai ne tryffelit kuitenkin on Espanjassa halvempia kuin meillä ja entä ihan sellainen juttu kun hyvien tapojen noudattaminen? Ei kai tarjoilja saa suositella mitään mikä on ihan järjettömän kallista. Ainakaan mainitsematta hintaa. Tryffelileipä osui ja upposi. Se oli ihan mielettömän hyvää eikä mitenkään turhan kallistakaan. Kokeilemisen arvoinen annos siis.

Ruokaa, sitä kannattaa Barcelonassa syödä ja paljon. Ruoka on hyvää ja jos vielä viitsii vaivautua pois niistä turistirysistä niin makunautinto on taattu. Enkä nyt tarkoita tähtiä enkä mitään muutakaan krumeluuria vaan suht tavallista Barcelonalaista ruokaa. Vältä La Ramblaa ja Barri Gòtickia ja mene vaikka El Eixampleen joka on levittäytyy molemmin puoli Passeig de Gràciasta. Siellä paikalliset käyvät syömässä.

Takuu varmana vinkkinä sattumalta löytämämme Cata 1.81. Ravintola on ilmeisesti melko suosittu sillä se oli täyteen varattu joskin me mentiin niin alkuillasta että siellä ei vielä ollut ketään ja päästiin siis syömään. Loppuakohden ravintola alkoikin täytyymään ja lähtiessämme se oli lähes jo täynnä.


Ihanasti sisustettu ravintola. Jokainen pöytä oli erilainen, samoin tuolit ja valaisimet.



Patatas Bravas, ihan must jos Espanjassa jotain syöt


Anjovisleipiä

Burgeri

Tartarpihvi

Syötiin pöydän täydeltä tapaksia, leipää ja ihanaa oliiviöljyä. Kuvissa olevien lisäksi vielä siis paljon muutakin. Ihan mahtavaa suklaakakkua mulle jälkkäriksi ja pojille burgeri ja tartarpihvi tapaksien lisäksi. Juomiksi olutta, viiniä ja vettä eikä hintaa tullut kuin sellaiset 30 € henkilö. Cata 1.81 on myös viinibaari ja kotimatkalla ostamassamme Katalonian kulinarismista kertovassa kirjassa se mainitaankin hyvän hinta-laatusuhteen viinibaarina.

Eixamplesta löytyy myös mahtava moderni tapaspaikka Tapas24 jonne on syytä varautua hetki jonottamaankin mutta se ihan oikeasti kannattaa. Jos vielä menet ajoissa paikalle niin pääset varmasti. Ja melkein sanoisin että jos Barcelonaan menet niin käy täällä syömässä. Jopa vahingossa tilaamani pata joka piti sisällään vatsalaukkua upposi herkkuna parempiin suihin vaikka hieman ensin arvelutti kun huomasin mitä siellä padassa oikein lilluu :D


Annokset on sopivan kokoisia jaettaviksi kahdelle eli hinnat ei paljoa päätä huimaa


Pa amb tomaquet. Leipäkin voi vaan olla ihan taivaallisen hyvää.


Bikini c24, toasti buffalonmozzarellalla, hyvällä kinkulla ja tryffelillä. Ehkä paras !


Mausteista lammasta


Ja se pata sillä vatsalaukulla ....

Kesällä kävisin ehdottomasti La Ramblan kauppahallissa Mercat La Boqueriassa ostamassa eväät ja söisin ne jossain ulkona istuen. Täällä kannattaa kyllä vierailla muutenkin ihan vain katselemassa niitä herkkuja ja käydä vaikka aamiaisella jossain Boquerian kahviloista. Herkkuja silmänkantamattomiin. 





Kannattaa siis syödä ja hieman etsiä sitä ruokapaikkaa. Mikäs sen ihanempaa kuin haahuilla illalla pitkin kaupunkia täydellisen epätietoisena siitä minkä helmen sitä saattaa löytää. Ja kyytipojaksi tottakai cavaa...unohtakaa ne shamppanjat sillä cavasta löytyy kovia haastajia. Sellaisia että moni shamppanja kalpenee niiden rinnalla. 

Espanjalainen perusaamiainen myös suosii sitä että illalla on syöty ehkä hieman tukevammin. Cafe con leche ja sämpylä  ( joka maksaa muuten ainoastaan vajaat 2 € ) vaikka juustolla tai kinkulla. Ehkä pelkkä croissant tai ainoastaan vaan Pa amb Tomaquet eli leipää tomaatilla.


Espanjalainen ruoka on todella lähellä mun sydäntä ja se rakkaus syvenee aina kun sitä pääsee syömään. Niillä raaka-aineilla mitä siellä on käytettävissä ei ruoka voi kai pahaa ollakkaan. Tätä kaikkea ihanuutta saa sitten haikeudella aina muistella täällä Suomessa kun katselee vihannesosaston nahistuneita tuontivihanneksia ja hedelmiä. Kuivaa lisäaineleipää kamalassa pussissa ja lihaa jonka on ties mistä ja pakastettuna kauppaan toimitettu. Ja ne hinnat, Suomi vaan on pirun kallis maa !

Vielä yksi ylistyslause Barcelonalle. Kahvi, se oli hyvää jokapaikassa. Cortado, lyhyt kahvi pienellä maidolla vähän kuin espresso macchiatto on nam. Sopiva kahvi päikkäreiden jälkeen ennen illan herkkutteluja ja niiden jälkeenkin...juuri sen verran että vielä vatsaan mahtuu.

10 kommenttia:

  1. Niin mitä ne tryffelit sitten maksoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä jäänyt tarkka summa mieleen eli tosta koko laskusta se ei ollut juuri mitään, ainakaan mitään päätä huimaavaa. Kaikkihan on tietysti suhteellista mutta sanotaanko ettei se eronnut juuri muidenkaan annoksien hinnoista.

      Poista
  2. Oi nam. Näitä kaikkia ihania ruokakuvia katsoessa olen niiiin kade! Tosin kyllä maistuis ihan vaan ihka aito jamon serrano bocadillo namm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä maistuis tännekkin, ihanan yksinkertaista ja hyvää ! :)

      Poista
  3. okei haha näytin siskolle (siis joka asui espanjassa) ja että kato mitä kaikkea ihanaa ne on siellä syöny. Rullas vähän matkaa ja sano... en haluu kattoo ja lähti surkeena huoneesta! :DD Paitsi sitä ennen sano että se on muuten bocadillo de jamon serrano :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Sano siskolle että muutta takas ja muutat säkin. Mä ainakin lähtisin mielelläni jos vaan voisin. Tai voisin kai mutta kyllä siinä olis niin paljon kaikkea säädettävää että se olis loppuun palaminen lähellä ennen kun pääsisin muutamaan. Haaveissa se on kyllä, ehkä joskus sitten :)

      Poista
  4. No jo oli herkkua yhdessä postauksessa ;) Nälkähän tässä tuli ----> kokkaan! Onneksi on savustettua hevosta jääkaapissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savustetusta hevosesta oon kade, mulla on raejuustoa ja paprikaa :D Melko köyhät eväät tällä hetkellä siis.

      Poista
  5. Vau mitkä tryffelisiivut, minäkin tahdon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä herkkua ja se että sitä tryffeliä oli noin reilusti....nam !

      Poista

Skriivaathan mielipiteesi ...