keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Lihaton lokakuu

Apukokki, ei huolta ! Otsikosta huolimatta me ei olla lähtemässä mukaan kokonaan lihattomaan lokakuuhun, se olisi liian vaikeaa. Työpaikkaruokailu saattaisi olla aika haasteellista ainakin apukokin osalta. Omallakin työmaalla se kasvisruokailu olisi sitten lähes aina keittoa tai salaattia ja sen verran raskasta duunia painetaan ettei se kyllä jokapäivä riittäisi. Eikä siitä kuukaudesta yhtään helpompaa tekisi apukokin loppusyksyn mökkireissu kavereiden kanssa, muut pojat ei varmaan ihan pelkkää porkkanaa siellä purisi ? Ei myöskään se että parin viikon päästä me kokkaillaan ja herkutellaan koko mun perheen voimin yhdessä ja saattaa olla että kasvisillallinen ei myöskään lämmittäisi mun oman isäni mieltä, siskon miehestä puhumattakaan.

Ansku heitti meitä haasteella kirjoittaa kasvisruokailusta sekä postata kuukauden aikana ainakin yksi vegeohje. Vastaamme haasteeseen innolla. Pyrimme mahdollisimman moneen kasvisruokapäivään sekä mahdollisimman moneen postaukseen kasvisruokaa koskien. Voisin myös tuolla perheillallisella tehdä vaikka alkuruuan kasviksista. Se olisi kelpo kompromissi kaikille. Haastan myös itse kaikki bloggarit jotka tämän postaukseen lukee samaan. Kirjoitus omasta suhteesta kasvisruokailuun sekä kuukauden aikan ainakin yksi kasvisruokapostaus.

Tällainen kuukausi on ihan loistava tapa yrittää vähentää sitä omaa lihan kulutusta, oman sekä maapallon terveyden tähden. Tämä on myös hyvä tapa jakaa tietoa lihattomasta ruokavaliosta ja ehkä saada ihmiset joilla on kasviruokaa kohtaan jonkilaisia ennakkoluuloja uskomaan että vegekin voi olla hyvää. Jopa niin hyvä ettei lihaa kaipaakkaan joka kerta.

Omalla kohdallani olen jo pitkään välttänyt punaistalihaa mahdollisimman paljon. Syön sitä kyllä mutta harvemmin. Kotona meillä tehdään useimmiten kalaa tai kanaa ja myöskin paljon vegekeittoja. Kaikki tähän menessä blogiin päätyneet ainakin joltain osalta veget reseptit löydät täältä. Yksi miinus ruokavaliossani tulee ohuesta palvikinkkuleikkeestä jota jääkaapista löytyy aina ja sitä menee muutama viipale päivässä, en onneksi sen enempää. Kalkkuna- ja broilerileikkeet eivät vaan ole makuuni. Tämän kuukauden ajaksi korvasin sen sitten juustolla jota juuri kävin ostamassa ison mötikän. Ilman sitä palvikinkkua mennään siis marraskuuhun asti, ainakin. Juuston ilmastovaikutukset eivät tosin juuri ole punaista lihaa hääppöisemmät, yhtä valtava se maitokarjan hiilijalanjälki on kuin lihakarjankin mutta ainakaan omalle kropalleni en aiheuta turhaa haittaa liialla punaisenlihan syönnillä.

Ulkona syödessäni valitse silloinkin lähes aina kalan ja joskus myös kanan. Kasviruoat eivät valitettavasti ole kovin kummoisia monessakaan paikassa.

Pidän myös silloin tällöin täysin lihattomia päiviä, niihin kuuluu kyllä maitotuotteet kuten raejuusto ja rahka sekä kananmunat eli ihan vegenä en kyllä päivää ole. Täysin vegeilyyn ja sen vaikeuteen vaikuttaa oma ruokavalioni jossa hiilhydraatit on valikoitu tarkoin. En syö siis pastaa, riisiä, perunaa tms juurikaan, arkena en koskaan. Hiilarit tulee aamun kaurapuurosta tai leipäviipaleesta jossain vaiheessa päivää, hillittömästä määrästä kasviksia ja marjoja sekä omenoista. Työni tosiaan on melko fyysinen ja siihen päälle vielä liikunnat noin viitenä päivänä viikossa, proteiinia siis tarvitaan. Toki sitä saa myös mm pavuista ja muista kyllä sitä mielellään syö muussakin muodossa kuten juuri kanamunina, raejuustona, rahkana, naturel juguna sekä kanan ja kalan muodossa.

Nykyinen ruokavalioni on vuosien saatossa osoittaunut itselleni loistavaksi. Sairastelut on loppuneet ja kun muut kaatuu petiin minä vaan porskutan. Noh, toki se flunssa joskus tännekkin iskee mutta jos se ennen iski useaman kerran vuodessa, nykyään ehkä yhden. Vatsa voi hyvin ja tämä elopaino on helppo pitää kurissa, vaikka ruoka onkin suuri rakkauteni.

Tässäpä tuleekin sitten kuukauden ensimmäinen kasvisruokapostaus. Sherryllä terästetty sipulikeitto nimittäin. Kanaliemeen keitetty tosin, keitänhän siihen kalakeitonkin. Liemen voi korvata toki kasvisliemellä mutta omaan suuhun kanaliemi on paras.

Resepeti on Espanjalainen keittiö kirjasta ja siihen tulee sherryn lisäksi sitä ihanaa sahramia. Lisäksi keitton on soseutettu ja "suurustettu" paahdetulla mantelilla. Ei siis ihan perus sipulikeitto, vaan parempi ! Olen myös kerran tehnyt keiton sahramin ja sherrynpuutteessani sheryviinietikalla sekä kurkumalla. Makuhan ei nyt ole tietenkään ihan sama mutta kaunis väri tulee ja keitto on hyvää noinkin.

Keiteltiin tämä keitto sunnuntaina ennen siskon synttärijuhlia ja annokset olivat aika minit ( jotta mahtuu enemmän kakkua massuun ) mutta tämä keitto on ihan mielettömän hyvää ja sitä voisi syödä vaikka kuinka paljon. Ihana tämä keitto on myös alkuruokana, suosittelen.

Keiton sipuliksi suosittelen sellaisia isoja makeampia jättisipuleita. Luulen että niitä myös tässä ohjeessa tarkoitetaan normaalin keltasipulin sijaan mutta käännös on aiheuttanut sekaannuksen. Keltasipulikin käy mutta jättisipulilla tulee ehkä hieman parempi. Kaupassa erotat kyllä sipulit toisistaan, ne isot on todella isoja ja nimellä makea sipuli tai jättisipuli, muistaakseni.



Sherryllä terästetty sipulikeitto

4 annosta

- 40 g voita
- 2 isoa keltasipulia ohuina viipaleina 
- 1 pieni valkosipulinkynsi silputtuna
- hyppysellinen sahramia
- 50 kuorittuja manteleita paahdettuna ja rouhittuna
- 7,5 dl kana- tai kasvislientä
- 3 rkl kuivaa sherryä. 
Olen tehnyt keiton myös sherryviinietikalla ja hyvää siitäkin tuli mutta laita sitä vain pieni loraus.
- 1/2 tl paprikajauhetta
- suolaa
- mustapipuria
- paahdettuja mantelilastuja ja lehtipersiljaa koristeluun

1.Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää sipuli ja valkosipuli. Sekoita, kunnes sipulit ovat kauttaaltaa voisulan peitossa. Anna hautua noin 20 minuuttia kannen alla kunnes sipulit ovat pehmeitä kullankeltaisia. Sekoita silloin tällöin.

2. Lisää sahrami ja anna kiehua ilman kantta 3-4 minuuttia. Lisää mantelirouhe ja anna kiehua vielä pari minuuttia koko ajan sekoittaen.

3. Kaada kattilaan kan-tai kasvisliemi ja sherry ja lisää 1 tl suolaa ja parika. Mausta voimakkaasti mustapippurilla. Kuumenna kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja anna kiehua hiljakseen 10 minuuttia.

4. Kaada keitto monitoimikoneeseen/blenderiin ja sekoita sileäksi. Huuhtele kattila ja kaada keitto takaisin sinne. Kuumenna uudelleen hitaasti mutta älä anna kiehua. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

5. Annostele keitto kulhoihin ja ripottele päälle paahdettuja mantelilastuja ja lehtipersiljasilppua.

Tässä omassa keitossani käytin tällä kertaa valmista mantelirouhetta ja koska siinä oli kuoret tuli keitossa tällä kertaa tuollaista hieman pilkullista. Oikeasti se on ihana tasavärinen sekä melko keltainen. Makuun tällä ei kuitenkaan ollut vaikutusta eli myös valmista rouhetta voi käyttää.


Ja nyt kaikki kasviksia kokkailemaan. Mielelläni myös otan linkkejä omiin kasvisruokiinne tuonne kommenttiboxin puolelle jos siltä vaikka löytyisi jotain kokeiltavaa tähänkin keittiöön :) 

8 kommenttia:

  1. Hei jee, mahtava juttu että nappasit haasteen! Olen tosi iso sipulin ystävä, mutta jostain syystä en ole koskaan tehnyt sipulikeittoa. Täytyy varmasti korjata tämä vääryys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaahan, sipulikeitto on hyvää. Ihan se perus ja näin soseutettunakin kannattaa kokeilla :)

      Poista
  2. Täytyy itsekin postata yksi, tai muutama kasvisjuttu. Tuo haaste kuullostaa niin kivalta! Postausta voisi olla luvassa ainakin fetapinaattipiiraasta ja kasvissosekeitto paahdetuista juureksista :) Tuo sipulikeitto kuullostaaa kyllä hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postaahan, odottelen :) Kumpikin on ihania ruokia, erityisesti toi keitto on huippua :)

      Poista
  3. Meillä tuo lihaton kuu on ihan nou nou juttu. Tai ei itselleni, mä selviäisin oikein hyvin kasvisruoalla, mutta kun tuo ukko ei sit muuta kuin lihaa söisikään. Pitää kyllä nyt tehdä jotain kasvisruokaa, ees itselle, tämän lihattoman kuun vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasviskeitot on ainakin siitä käteviä että niihin voi lisätä annokseen esim paahdettua kinkkua tai mitä nyt mieli tekee ja sä voit syödä ihan vegenä :) Samoinhan voi tehdä kyllä muidenkin ruokien kanssa, ottaa sen lihan siihen side dish tyyliin :)

      Poista
  4. Sipulikeitto on kyllä hyvää. Sitä syödessä ei paljo lihoja mieti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sipulikeitto on kaikessa vegeydessään suorastaan lihaisaa mauiltaan :)

      Poista

Skriivaathan mielipiteesi ...