perjantai 30. elokuuta 2013

Kesäillan piknik ...


Yksi kesän ehdottomia must juttuja on ilta piknikit. Iltapala maistuu ehkä 100 kertaa paremmalta ulkona ja fiiliskin on ihan eri kun oman pöydän ääressä tai sohvalla röhnöttäen ja tv:tä tuijottaen. Hakaniemenranta ei taas ole ehkä osoittautunut siksi parhaaksi piknikpaikaksi, siellä on aina sattunut tuulemaan ihan älyttömästi kun ollaan T:n kanssa pyrstömme sinne päätetty laskea ja niin tälläkin kertaa. Ei me tosin anneta sen haitata. Kun on tarpeeksi päällä ja hyvää evästä nenän edessä ei pikku puhurit haittaa. Tehtiin evääksi ihan mielttömän herkullista salaattia jossa oli timjamin ja valkosipulin kanssa paistettuja herkkusieniä, uunikuivattuja kirsikkatomaatteja ja paahdettua ilmakuivattuakinkkua. Tähän kylkeen vielä vhh-fetamuffareja ja jälkkäriksi kirsikoita. Nam !










 

Piknikin jälkeen päätettiin vielä tsekata uusi viinibaari Kombo winebar & kitchen ja ihan todella lämpimästi suosittelen kaikille. Paikka ansaitsee oman pienen postauksensa eli sellainen luvassa myöhemmin. 





Kiitokset muuten Hiidenuhmalle sillä meidän piknik oli näin herkullinen juurikin hänen fetamuffinssi ja tomaatti ohjeiden ansiosta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Skriivaathan mielipiteesi ...