maanantai 14. huhtikuuta 2014

Tsaarin lohimunia ja gratinoitua parsakaalia

Kontulan pieni keittiö on ollut nyt elämän kolhuista johtuen hieman hiljainen mutta asiaan on taas tulossa muutossa. Toivottavasti siellä on joku vielä kuulolla kuitenkin. Rakkaan harrastuksen pariin, sekä blogi että ruoka, on nyt taas aika palata. Aika uusinkin kuvioin tässä tulevaisuudessa mutta niitä paljastellaan sitten kun niiden aika on. Syömistähän en tosiaan ole tietenkään lopettanut mutta energia on ollut kohdistettuna viime kuukauden ajan johonkin ihan muualle kun kuvailuun ja se ruokakin on ollut ei ehkä niin blogissa julkaistavan arvoista.

Ensi kesän suunnitelmissa siintänyt tutustumismatka Ranskaan on muuttuneiden olosuhteiden takia siirtynyt mielensopukoissa sijaitsevaan haaveiden kirstuun. Vaikka en itse paikanpäälle heti pääsekkään ja kirstu pysyy suljettuna voi sitä matkaa tehdä himastakin käsin. Fiilistellä...

Äidin siivotessa vanhaa kirjakaappia löytyi sieltä mukava opus. Kirja joka muistuttaa äidin omasta ranskan kiertomatkasta aikoja sitten. Ranska a`la carte, kirjassa on reseptejä ja kiertomatka ranskaan.



Kirja on vanha, vuodelta 1981 mutta oli se ruoka silloinkin hyvää.

Ensimmäinen resepti jonka kimppuun kävin, jo aikoja sitten oikeastaan oli uppomunat kiedottuna savukaloheen ja lisukkeeksi samasta kirjasta gratinoituja parsakaaleja tomaattimuhennoksella. 

Ihana keväinen/kesäin lounas ja super helppo valmistaa. Okei, uppiksista en vielä saa ihan mallikelpoisia ilman pientä siistimistä mutta mitäs se haittaa varsinkaan tuolla lohen sisällä. Parsakaalitkin gratinoin itseasiassa italialaisella juustolla mutta kaikki ei ole ihan niin justiinsa.

Tomaattimuhennos ja parsakaalit toimivat todella hyvin kimpassa, uusi lempparilisuke siis kehissä ja ei ne lohimunatkaan hassumpia olleet. Loistavaa brunssiruokaakin vaikka.



Tsaarin lohimunat

4:lle

- 4 kananmunaa
- n. litra vettä
- 1 tl suolaa
- 1 rkl etikkaa
- 4 suurta ohutta viipaletta savulohta

Koristeeksi 

- 4 tl kaviaaria tai muikunmätiä

1. Kiehauta vesi, suola ja etikka kattilassa. Riko muna kerrallaa veteen. Kokoa valkuainen lusikalla ja anna kiehua hiljalleen 3-4 minuuttia, kunnes valkuainen tuntuu kiinteältä.

2. Nosta munat vedestä reikäkauhalla ja anna niiden valua.

3. Pane uppomunat lohiviipaleiden sisään ja aseta ne liitoskohta alaspäin tarjoululautaselle.



Gratinoitua parsakaalia tomaattimuhennoksen kera

4:lle

- 600-800g tuoretta parsakaalia
- 3-4 suurta kaltattua tomaattia, itse käytin Mutin tomaattimurkaa
- 3 rkl öljyä
- ( 1,5 rkl tomaattisosetta )
- suolaa
- vähän juustoraastetta

1. Silppua tomaatit jos käytät tuoreita. Pane ne kattilaan. Lisää öljy, tomaattisose, suola ja basilica. Keitä muhennosta ilman kantta kunnes se sakenee.

2. Halkaise parsakaalit pitkittäin ja keitä ne pehmeäksi vähän suolatussa vedessä. Anna niiden valua hyvin ja pane ne kevyesti voidellulle uunivadille. Ripottele juusto parsakaalien päälle.

3. Gratinoi parsakaalit uunissa nopeasti niin että juusto saa väriä. Tarjoile lämpimänä tomaattimuhennoksen kanssa.








12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos :) Pikkuhiljaa palaillaan, vähän on jo tullut teidän ihania blogeja luettua tässä :)

      Poista
  2. Olenkin ihmetellyt mihin olet hävinnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan taas :D Olikin hieman ikävä teitä ja teidän ihania blogeja :)

      Poista
    2. Voi hitsi miten kummallista kun ei tiedä mitä sinne kuuluu. Jännä vaikka ei olla koskaan tavattu, olet kuin kaveri kuitenkin. Toivon että aisiat ovat vähintäänkin parempaa suuntaan menossa.

      Poista
    3. Voi, ihana Ansku <3 Kyllä ne asiat varmaan aikanaa alkaa menemään parempaankin suuntaan ja ehkä mä täälläkin pystyn joskus kertomaan mistä oli kyse.

      Poista
  3. No mutta kivaa, että olet palannut!! :) Mulla onkin tuolla jääkaapissa parsakaali, ja nyt tiiän mitä siitä voisin tehä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä helppo ja hyvä lisuke :) Mullakin oli tossa yksi parsakaali pyörimässä tuolla kaapissa ja siitä tei keiton herneiden kanssa. Hyvin toimi sekin kombo !

      Poista
  4. Tervetuloa takaisin, vähän jo ihmettelin missä olet! :)

    VastaaPoista
  5. Täällä ollaan kuulolla!!! Just yks päivä mietin, että et oo kirjoitellut pitkään aikaan!! Kiva kun olet taas takaisin ja toivottavasti kaikki on ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että säkin olet vielä linjoilla :) Kaikki on tavallaan ok, tällä hetkellä elän melkoista muutosta. Muutos ei aina tosin ole pahasta, kaikella on joku tarkoitus aina vaikka sitä ei ehkä ihan heti tajuakkaan.

      Poista

Skriivaathan mielipiteesi ...