tiistai 31. joulukuuta 2013

Pistaasi, timjami ja sitruuna sekä iso kiitos kuluneesta vuodesta

Nämä otsikon kolme makua käy niin hyvin yhteen että miksei ne sopisi suklaakonvehteihinkin. Joulun kahvipöydästä löytyikin valkosuklaakonvehteja tällä makuyhdistelmällä. Home made ja hermotkin vähän meni. Valmistus ei sinällään ole vaikeaa mutta se suklaan temperointi ei vaan onnistunut vaikka kuinka ja mukamas tehtiin kaikki oikein. Suklaallakin voi toki olla vaikutusta asiaan sillä konvehtien tekoon suositellaan parempia ihan siihen tarkoitettuja suklaita. Omani olivat ihan vaan kaupasta mutta kuitenki kunnon suklaata eikä mitään leivontasuklaita sun muita.

Vaikka se temperointi ei natsannutkaan oli suklaat silti hyviä. Ne vaan pitää säilyttää kylmässä koska temperoimaton suklaa sulaa huoneenlämmössä. Kuori ei myöskään napsahda suussa ihan samalla tavalla kuin temperoitu ja kiiltoa ei ole. Petyin kuitenkin, kuten aina jos en jossain onnistu siitä temperoinnista ja vaikka konvehdit muuten onnistuivatkin niin en osannut olla kovin tyytyväinen. Päätin tarjota ne kuitenkin ja hyvä niin, niistä pidettiin.

Tarkoitus oli valmistaa myös tummastasuklaasta puolukka-olut konvehteja mutta koska temperointi meni taas pieleen !!! En pettyneenä enää halunnut tehdä niitä loppuun ja teinkin aineksista kakun mikä olikin ihan nappivalinta. Näin sitä voi vahingossa syntyä jotain uutta ja ihanaa kunhan uskltaa kokeilla ja lähteä hieman soveltamaan ja säätämään.

Takaisin kuitenkin niihin konvehteihin. Näin uutenavuotena sopii taas herkutella, vaikka tällaisilla.



Voit temperoida niin tummaa-, maito- kuin vaaleaakin suklaata. Niillä kaikilla on kuitenkin omat vaadittavat lämpötilansa. Jotta temperointi onnistuu, kannattaa lämpötilan mittaamiseen käyttää lämpömittaria.

Tee näin:

Paloittele suklaa kulhoon ja sulata sitä kulhossa vesihauteessa kunnes lämpötila on noussut haluttuun asteeseen. Katso ettei kulhon pohja kosketa kiehuvaa vettä.

Nosta kulho isompaa kulhoon, jonka olet täyttänyt puoliksi jääpaloilla tai hyvin kylmällä vedellä. Jäähdytä suklaata tässä hauteessa kunnes lämpötila on laskenut 26–27 asteiseksi ( valkosuklaa ). Sekoittele suklaata niin se jäähtyy nopeammin.

Laita kulho takaisin vesihauteeseen ja lämmitä jälleen kunnes lämpötila on noussut 25-29 asteiseksi (valkosuklaa).

Tämän jälkeen suklaa on valmis käytettäväksi kuorrutuksiin ja koristeiden tekoon.

Suklaiden vaatimat temperointilämpötilat:

1. vaihe (lämmitys) 

Tumma suklaa 48–50                      

Maitosuklaa     45                                                        

Valkosuklaa    40 

 2. vaihe (jäähdytys)

Tumma suklaa 27-28

Maitosuklaa     26-27

Valkosuklaa    26-27

3.vaihe ( lämmitys )

Tumma suklaa 31-32

Maitosuklaa     30

Valkosuklaa     25-29


Lämpötilan nousu vaiheiden 2. ja 3. välillä ovat vain muutamia asteita, joten käytä mietoa tehoa pienissä erissä kerrallaan. Jos temperointi mielestäsi epäonnistuu, esimerkiksi sulkaa jäähtyy vaiheessa 2. liian kylmäksi, voit aloittaa alusta vaiheesta 1.

Laita muotteihin suklaata pohjalle ja pyörittele muottia jotta suklaa leviää myös reunoille. Tässä vaiheessa teet suklaiden kuoret. Anna kuorien kovettua ennen täyttämistä. Tällaisissa irtomuoteissa olisi hyvä ettei suklaata menisi kovin paljoa muotin ulkopuolelle, se kun vaikeuttaa konvehdin irrottamista muotista aika merkittävästi. Kokemusta on :D

Pidä loppu suklaa käyttökunnossa pitämällä sitä lämpimällä vedellä täytetyssä kulhossa. Katso ettei suklaa kuitenkaan kuumene.

Täytä muotit sen jälkeen kun suklaa on jähmettynyt valitsemallasi täytteellä. Sitruuna-timjami-pistaasi täytteeseen tarvitset Lemon Curdia, rouhittua pistaasia ja timjamia. Sekoita curd, pistaasit ja timjaminhedet keskenään, laita massa pursotinpussiin ja täytä muotit niin että muottiin jää hieman tilaa konvehtien sulkemiseen.

Täytä loppu muotti jäljelle jääneellä suklaalla ja koristele konvehdit pistaasirouheella.

Anna suklaan jähmettyä ja poista muotit.







Ja jos se temperointi ei onnistunut, huomaat sen kyllä jos suklaa ei oikein huoneenlämmössä kunnolla kovetu niin säilytä suklaat kylmässä. Muuten suklaan paras säilytyspaikka on huoneenlämpö.

Ihanaa uuttavuotta kaikille ja kiitos kuluneesta. Pieni keittö Kontulassa on erittäin iloinen ja kiitollinen kaikista lukijoistaan ja kannustavista kommenteistanne. 

Kiitos myös teille muille ruokabloggareille ihanista blogeistanne joiden seuraaminen antaa niin paljon. Uusia ideoita, ruokia mitä kokeilla ja ne kaikki 1000 respetiä mitkä on vielä tuolla to do listalla. Teiltä tulee niin paljon kaikkea mahtavaa etten meinaa perässä pysyä. Samoin kiitos myös niille muille ei ruokabloggareille joiden blogeja seuraan. Kivoja innostavia tekstejä tulee sieltäkin, ihania kuvia ja inspiraatiota tähän muuhun elelyyn. Ei tämä kaikki kuitenkaan pelkkää safkaa ole. 

Jatketaan samaan malliin ensi vuonna :)

10 kommenttia:

  1. Mums mitä konvehteja! Mulla ei ikinä riittäis hermot tommosten väkertämiseen. Fudgessakin on riittämiin :) ihanaa uutta vuotta sulle ja apukokille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mäkin teen ens kerralla ihan vaan niitä fudgeja :P Tosin nää kyllä palkitsi ton vaivan ihan menne tullen.

      Ihanaa uutta vuotta myös teille :)

      Poista
  2. Voi nams mitä herkkupaloja! Just kun mää tässä asennoidun huomenna alkavaan terveellisempään elämään ... :P
    Ihanaista uutta vuotta ihana Milma! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama terveellisempi elämä houkuttelee jo täälläkin. Kyllä tässä on tullutkin jo välipäivinä vähän tsekattua tota ruokavaliota kun joulu oli aikamoista mässäystä :D Ja kohta on edessä 4 päivää Barcelonassa että mässättyä tulee sielläkin :D Oli siis pakko vähän keventää välissä.

      Samoin, ihanaista uutta vuotta sinne <3 ja kiitos ihanasta blogistasi :)

      Poista
  3. Ens kerralla onnistuu se temperointikin. Jo nyt todella hienot konvehdit, nostan hattua teille kärsivällisille näpertäjille.
    Hienoa ruokavuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sen onnistuminen tuntuu mahdottomalta :D Mutta kaipa se on uskaltauduttava kokeilemaan pienen pettymyksenkin uhalla.

      Hienoa ruokavuotta myös sinne :)

      Poista
  4. Kauniita! Ihanan maukasta uutta vuotta Kontulaan!

    VastaaPoista
  5. Ooh,ihanan näköiset konvehdit! Ja okein hyvää alkanutta vuotta Kontulan keittiöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael ja oikein loistavaa ja herkullista vuotta 2014 !

      Poista

Skriivaathan mielipiteesi ...