perjantai 20. joulukuuta 2013

Luvassa jouluisaa

Ei säätä kylläkään mutta tunnelmaa sitäkin enemmän ihan täällä kotikeittiössä. Kontulan pieni keittiö oli jonkinlaisella lyhyellä joulunaluslomalla. Kiireet ja pieni kisaväsymys vei voiton kettiössä pyörimiseltä tai ainakin sen pyörimisen dokumentoinnilta. Loppuvuoden kiireet töissä, joulun pelkkä ajattelu, sillä mitäänhän en ole vielä sen joulun eteen tehnyt ja tämä pimeys + kaikki !

Nyt on joululoma pyörähtänyt käyntiin ja töihin pitääkin raahautua vasta viikon päästä. Pari lahjaakin on tullut tänään ostetua ja joulunsuunnittelupalaveri pidettiin eilen äidin ruokapöydän ääressä paperilaput nenän alla kynät sauhuten. Lopulta se menukin muodostui, oikeastaan aika kivuttomasti ja hauskaakin oli. Jokainen voi nyt sitten keskittyä oman osuutensa hoitamiseen loppuajan ja tiistaina sitten herkutellaan kahdeksan hengen voimin joulupöydässä.

Oman jouluni voisin aloittaa vaikka leipomalla mantelisia joulupipareita ja siihen ajattelin käyttää makeutukseen saamaani ravintolakoulu Perhon hunajaa. Kaupunkimehiläiset ovat hunajan keränneet varmaan lähinnä viereiseltä Hietaniemen hautausmaalta. Karmiva ajatus tavallaan mutta on myös karmivan herkullista tämä hunaja !






Ihanaa joulunodotusta kaikille, eipä enää montaa yötä ! Ennen joulua täältä vielä kuuluu ainakin pipariraporttia, konvehtien tekoa, aaton aaton illanistujaisten naposteltavaa sekä jotain perinteistä jouluruokaakin saattaa keittiössä valmistua. Katsellaan :)

2 kommenttia:

  1. Meilläkin pidettiin menukokous. Itselle jäi tehtäväksi valmistaa vain sienisalaatti! Huh. Onneksi pääsen näin helpolla, en oikein osaa leipoa enkä valmistaa ruokaakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöpö, osaat ihan varmasti :D Me dropattiin sienisalaatti tänä vuonna pois menusta kun meinas alkaa olemaan vähän liikaakin kaikkea. Hieman sitä jää kyllä varmaan kaipaamaan mutta näillä mennään nyt tänä jouluna.

      Poista

Skriivaathan mielipiteesi ...