perjantai 11. lokakuuta 2013

Viikossa ehtii vai ehtiikö ?


Sattuipa pieni blogiloma tälle viikolle. Huimat kolme päivää mutta jotekin tätä näpyttelyä tänne on kaivannut sen verran että se tuntui ikuisuudelta. Olen tässä työnohella opiskellut samalla ja maanantaina oli viimeinen lähiopetuspäivä. Valmistuminen lähestyy kohta ja vielä on ihan kivasti hommaa että saan arviointiaineiston kasaan. Voiko olla että ihminen ei koskaan opi tekemään tuollaisia "ei niin tärkeitä" asioita ajoissa ? Tai sanotaanko suoraan että sellaisia ei niin mielekkäitä asioita. Opiskelu itsessään on jees mutta kaikki viralliset paperit johonkin opetusvirastoon on yök !

Opiskelu yliannostuksen lisäksi tiistaina alkoi uudet duunit ja sekin on vienyt aikaa, lähinnä tuolta pääkopasta. Siellä ei tällä viikkolla ole juuri pyörinyt muuta kuin ajatuksia uudesta hommasta. Lisäksi mun vuorokausi rytmi kääntyi vähän ympäri kun entiset aamua- sekä iltavuoroa sisällään pitäneet työajat muutuivat pelkäksi illaksi. Koko arki pitää hoitaanyt aina ennen töitä. Käydä lenkillä, laittaa ruokaa (mitä ei pitänyt ennen tehdä kun sitä sai töistä ), käydä kaupassa, muilla asioilla ja mitä vielä. Kyllähän tää rytmi tästä pikkuhiljaa sitten varmaan kehittyy taas omakseen ja saan rutiinin päälle.

Työpäivä se on vielä edessä tänäänkin mutta nyt oli pakko päästä tännekkin jotain avautumaan. Ehkä ehdin ennen duunia vielä hulluttelemaankin keltaisten hintalappujen sekaan ja huomenna on luvassa ihana family dinner vanhempien luona. Pääsen taas kokkailemaan koko perheelle tai yhdessähän me keitellään. Se on hauskaa. Suunnitelmissa olisi joku hyvä leipä, itse tehtyä ricottaa, salaattia karamellisoiduista päärynöistä ja aurajuustosta, täytettyä possunfilettä ja sienikastiketta perunoilla ja creme bruleetä. Nam !

Niin, vapaatakin on tiedossa nyt luxukset kolme päivää, lauantaista maanantaihin :) Reiluu kuukauteen ei ole ollutkaan kun aina yksi päivä kerrallaan vapaata. Niistä harvoista päivistä on sitten nautittu oikein huolella. Lepäillen, lenkkeillen ja tottakai syöden.

Mm silakkamarkkinoilla tuli pyörähdettyä ja sen jälkeen vielä Sundsmans Krogissa lounaalla. Päälle torikahvit ja kotiin löhöilemään. Voisko parempaa päivää olla ?


Vakavana lajittelemassa kaloja sen mukaan mitä kannattaa syödä ja mitä ei. Oikein meni muuten mutta jonkusen kalan kohdalla sain hieman avustusta siinä mikä kala on kyseessä. Yllättäen tiesin heti vastauksen kun kerrottiin minkälainen se on paistettuna ja mitä ruokaa siitä laitetaan.



Suntun kampelaa punajuuririsotolla sekä prässättyä poroa muussilla. Hyvää oli ! Kännykkäkuvat ei ehkä nyt anna annoksille oikeutta, hyvän näköisethän ne oli.


Ja se hauska, hieman muista poikkeava torikahvila Mantanpatsaan vierellä. Suosittelen jos ja kun säät vielä sallii ulkona istuskelua ja kahvila siinä on. En tiedä oliko se vaan silakkamarkkinoiden aikaan.

Huomenna muuten luvassa haamulounasta, arvaako kukaan mitä se tarkoittaa ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Skriivaathan mielipiteesi ...