keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Simpukat, pikaruokaa parhaimmillaan

Tänä syksynä haamulounas tosiaan jäi väliin mutta haamuiltapalaa saatiin kuitenkin. Puolentoista kilon paketti tuoreita sinisimpukoita maksoin vajaa kuusi euroa  ja pakkohan niitä oli ostaa. Valmiiksi putsattuja ja tarkistettuja vielä eli suoraan vaan kattilaan. Ainoastaan kehotettiin tarkistamaan keittämisen jälkeen jos joku kaveri on vielä kiinni mutta eipä ollut. Kaikki aukesivat vaikka muutama olikin raollaan ennen kattilaan menoa. Paketissa sanottiinkin että ei huolta niistä aukinaisista, ne ovat todennäköisesti ainoastaan horroksessa. Simpukat olivat tottakai sertifikoitua hyvän omantunnon simpukoita, kaikkihan eivät sitä ole joten varmistakaa että ostatte niitä.

Sunnuntai ja Alko kiinni. Ei yhtään pulloa, eikä edes lirua valkkaria kotona joten oli turvauduttava siideriin. Tujaus chiliä, pikkuisen pancettaa ja hyppysellinen sahramia. Ihana liemi.



Siideri simupukat

3- 4 annosta, alkuruokana useammallekkin

- 1,5 kg simpukoita 
- 3 dl kuivaa omenasiideriä
- 3 valkosipulin kynttä pienekis pilkottuna
- 1 sipuli tai salottisipuli pienekis pilkottuna
- n 1 dl pancettaa kuutioituna
- hyppysellinen sahramia
- 0,5 dl kanalientä
- loruas kermaa
- mieto chili pieneksi pilkottuna
- suolaa
- persiljaa koristeluun

1. Lorauta kylmään kattilaan (johon simpukat mahtuvat hyvin) oliiviöljyä ja lisää pancetta. Odota että kattila kuumenee ja pancetta alkaa paistua. Paistele hetki ja lisää sipulit sekä chili. Kuullottele hetki ja lisää sahrami.

2. Lisää omenasiideri, kanaliemi sekä kerma loraus. Kiehauta ja maista. Lisää suolaa tarvittaessa mutta muista että simpukoissa on se ome merellinen suolaisuutensa.

3. Lisää simpukat ja laita kansi kattilan päälle. Höyrytä simpukoita noin 5 minuutta. Pyöräytä välillä pohjaa myöden jotta kaikki simpukat saavat lientä osakseen ja kypsyvätkin tasaisemmin. 

Koristele parsiljalla ja tarjoile vaikka hyvän leivän kanssa liemineen päivineen.

Simpukat ovat oikeaa pikaruokaa varsinkin näin valmiiksi putsattuna, tähän tv-illalliseen meni eikaa ehkä noin 15 minuuttia. Ihan huippua, hyvää ruokaa vähällä vaivalla ja pienessä ajassa.


Mielettömän hyviäkin ne olivat. Jopa niin hyvä että meinasi mennä koko satsi kahteen pekkaan. Ihan ei mahtunut ja mulle jäikin sitten hyvä liemi ja muutama simpukkakin jäljelle josta tein seuraavana päivänä keittoa. Kokeiluun pääsi juuripersilja jonka paahdoin ensin uunnissa ja soseutin simpukkaliemen kanssa. Uunissa paahdettu juuripersilja osoittautuin todella herkulliseksi ja sitä tehdään varmasti tässä lähiaikoina lisukkeeksi jollekkin. 




Lettujakin meillä paistettiin muuten pitkästä aikaa. Muutama tunti simpukoiden jälkeen iski herkkuhimo ja keittiön hyllyssä maaliskuusta asti pyörinyt dulce de leche purkki huuteli niin kovaa meitä että paistettiin sille sirtuunankuorella säväytettyjä lettuja kaveriksi. Sitruunankuori olikin loisto juttu letuissa ja varsinkin noin makean lisukkeen kanssa. Ensi kerralla vielä jätetään letuista sokeri kokonaan pois. Pieni suolaisuus toimii dulche de lechen kanssa mainiosti.


Mutta nyt taas arjen askareisiin ja töihinkin kohta. Pöh ! Ensi sunnuntaina taas herkutellaan :)


6 kommenttia:

  1. Voi apua kun te olette taitavia kokkeja! Ihan hämmästelen täällä, mitä kaikkea te luovitte.
    Mutta että simpukoita :P Nyt on taas yks mihin itse en koskisi pitkällä tikullakaan. :D Olen niin ennakkoluuloinen ja simpukka kuulostaakin jo niin...niljaiselta :D
    Miltä se omien sanojesi mukaan maistuu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukat on ihania :D Ei ne ole ollenkaan niljakkaita. Eikä esim samalla tavalla merenmakuisia kuin osterit mitkä nekin on herkkua.

      Joskus jossain maistan yhden simpukan niin huomaat ettei se kamalaa ole vaan herkkua :p

      Ja taitoa simpukoiden valmistamiseen ei tarvita, ne on niin hellpoja tehdä varsinkin jos ovat tällälailla valmiiksi putsattuja ja tsekattuja :)

      Poista
  2. Kokeilin myös viikon loppuna simpukoita pastan lisukkeena, aluksi kauhistutti mutta hyvää oli :) Kiva että löytyy toinenkin ruokapostailija! Liityin sun lukijaks, liitythän säkin mun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spaghetti alle vongole on yks mun lemppari pastoista vaikka niitä melko vähän tulee syötyä. Pastaa ainoastaan erikoisherkkupäivänä :D

      Meitä ruokapostailijoitahan löytyy pilvinpimein :D Ihanaa kun on paljon blogeja mistä voi ammentaa inspiraatiota ja että muillakin on sama harrastus.

      Käympä kurkkaamassa sun blogin :)

      Poista
  3. Nam, en tahdo lainkaan keritä tänne kommentoimaan, kun katselen tuolta facebookin puolelta mitä herkkuja aina ilmestyy :) olen sitä mieltä että ne mielenkiintoisimmat reseptit syntyy siitä, kun jotain aineita ei ole ja pitää käyttää mielikuvitusta ja kokeilla jotain muuta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookissa on kyllä todella helppo seurata blogeja, melkeimpä se tapahtuu itsellä nykyään sitä kautta.

      Mä rakasta ruoanlaitossa juurikin tuota että laitetaan mitä laitetaan ja jos ei ole vielä hyvää niin lisätään jotain ja NAM. Tosin moni ohje jää postaamatta kun en muista mitä niihin laitoin :D

      Poista

Skriivaathan mielipiteesi ...