sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kepeä mozzarellalohi ja hernepyree ...




Kepeä mozzarellalohi, hernepyree ja basilicaöljy

4:lle

-n. 600 gruodotonta lohifileetä

-n.150 g mozzarellajuustoa (buffala)

-2 dl basilikanlehtiä

- puolikas valkosipulin kynsi

- tippa valkoviinietikkaa

-oliiviöljyä

-mustapippuria myllystä
-suolaa

-200 g vihreitä herneitä

-voita

-sitruuna

Leikkaa lohifilee ohuiksi viipaleiksi. Mausta viipaleet pippurilla ja suolalla. Leikkaa juusto viipaleiksi. Täytä lohiviipaleet juustolla ja taita kahtia. Jätä kalat odottamaan paistamista ja valmista sillä aikaa lisukkeet.

Laita basilikanlehdet monitoimikoneeseen, lisää ripaus karkeaa suolaa ja öljy, valkosipuli, mustapippuria sekä pieni loraus valkoviinietikkaa.Anna pyöriä tasaisen vihreäksi ja maista sekä mausta jos tarvitsee.

Kuullota herneitä hetki voissa ja soseuta sauvasekoittimella sekä mausta maun mukaan.

Voit laittaa vaikka uunin pienelle lämmölle ja pistää hernepyreen sinne odottelemaan tarjoilua jotta se pysyy lämpöisenä kalojen paistuessa.

Grillaa lohinyytit parilalla tai paista pannulla muutama minuutti molemmilta puolilta. Jos kaikki kalat eivät mahdu samaan aikaan pannulle laitan ensin paistetut vuokaan ja hernepyreen kanssa uuniin odottamaan tarjoilua.


Tarjoile annoksen kanssa sitruunaviipale, sopii sekä kalan päälle että hernepyreelle.





4 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä siis vaan omaankin pöytään kurkitaan täältä :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Janet :) ♥ Olis tullutkin kova ikävä sua jos et olis liittynyt seuraan !

      Poista
  2. Jonsbe sanoi et toi näyttää ihan homeelta <3 T. Mutusovista nuorin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mikä näyttää, hernepyree vai ? :D Mun pitäs joskus tehä teille tota lohta, se on todella hyvää :D Voidaan keittää vaikka perunoita sen kanssa ;)

      Poista

Skriivaathan mielipiteesi ...