maanantai 2. syyskuuta 2013

Aasia vaihtui välimereen ...

Tervehdys ja tervetuloa uuden blogin pariin ! Jo jonkin aikaa on tällainen muutos mielessä pyörinyt ja jokusen päivän olenkin sitä kaikessa hiljaisuudessa toteuttanut. Siirsin joitakin vanhoja postauksia tänne, kivoja reseptejä ja pari muutakin ruokaan liittyvää vaikka niissä ei varsinaisesti mitään ohjeita olekkaan. Tällainen blogin linja tulee jatkossakin olemaan.  Tulen myös jatkossa pikkuhiljaa siirtämään vanhoja postauksia tänne. Sellaisia mitkä koen tänne sopiviksi ja mitkä ovat laadullisesti sellaisia että tänne ne kelpuutan. Tähän blogiin on tarkoitus panostaa enemmän ja tehdä tätä huolella. Vanhat lukija Life On Platen puolelta tietävätkin että myös toi rakas apukokkini T tulee osallistumaan enemmän tämän blogin tekoon ja saadaan sieltä varmasti kivaa sisältöä tänne. Odotan innolla tätä meidänkin yhteistyötä ja koko ajan tulen vaan onnellisemmaksi kun vanhoja lukijoita aiemman blogin puolelta ropsahtelee tuonne lukijalistaan :)

Liittykää muuten myös tonne Facebookin puolelle seuramaan meitä sillä sinne päivittyy muutakin pientä höpinää aika ajoin mitä täällä ei julkaista ja ehkä myös hieman blogin aiheen vierestä. Mä tiedän jo nyt että ajoittainen ikävä kaikkia muita postauksia kohtaan kyllä iskee. Kuten vaikka tänään kun vastaanotin Memberssin paketin ja kenkäperheeni kasvoi kahdella parilla. Kelles mä nyt sen kerron ? :D

Ja jotta nyt ei eksyttäisi raiteilta ihan heti ja tämä itsensä toistaminen syiden ja seurauksien suhteen loppuisi niin mennäänkös siihen ruokaan ...

Täällä vietellään vapaapäivää ja vielä ihan sellaista yhteistä. Kuukausi sitten ostettu harissatahnapurkki huuteli tuolla kaapissa kovaan ääneen että kohta on päiväys mennyt, syökää mut! Olin jo ehtinyt uhkailla tuolla Facen puolelle että tänään pienessä keittiössä valmistuu possu-juureswokkia vaan suunnitelma vaihtui saman tien kun harissan huomasin. Tilalle tuli kebabbia, harissa-jugurttikastiketta, pikkelöityä porkkanaa ja retiisiä ja kaikki kääräistynä amerikansalaattiin. Aasia vaihtui siis välimeren makuihin ...



Kebabbia kahdelle

- 320 g naudan jauhelihaa
- 1 kananmuna
- 1 valkosipulin kynsi
- 1 tl suolaa
- 1 tl korianterinsiemeniä
- 1/2 tl chilijauhetta, piripiriä tai tuoretta chiliä maun mukaan
- 1/2 dl kevätsipulin vartta

1. Paahda korianterinsiemeniä sekä chiliä ( ei tuoretta ) hetki pannulla, niin kauan kunnes tunnet ihanan tuoksun. Laita mausteet huhmareeseen ja tee niistä jauhetta. Hienonna valkosipuli sekä sipulin varret.

2. Sekoita mausteet, suola, valkosipuli, kevätsipuli, jauheliha sekä kananmuna. Vaivaa taikina kunnolla sekaisin ja jätä tekeytymään noin puoleksi tunniksi.

3. Muotoile taikinasta pieniä pötköjä ( n 8 kpl ) ja paista ne kuumalla pannulla oliiviöljyssä kypsiksi. Tähän menee aikaa noin 7-10 minuttia. Voit paistamisen aikana painella sormella hieman lihapötkylää. Jos se tuntuu kiinteältä mutta joustaa vielä hieman se on valmis. Eikä naudanlihaa kannata ihan harmaaksi korpuksi kypsentääkkään, hieman se saa olla punainen.



Pikkelöity porkkana ja retiisi

- 1 iso porkkana
- 125 g retiisiä
- 1 rkl Miriniä ( riisiviiniä )
- 2 rkl riisiviinietikkaa
- suolaa maun mukaan

( miriniä ja riisiviinietikkaa saat ihan perusmarketista aasialaisten mausteiden ja sushijuttujen luota )

1. Raasta porkkana sekä retiisit.

2. Lisää joukkoon Mirini, riisiviinietikka sekä suola ja sekoita hyvin. Voit tehdä tämän vaikka kannellisessa rasiassa ja ravistaa ainekset sekaisin.

Tarjoile erilaisten sämpylöiden, slidereiden, burgerien ja muiden välissä tuomaan raikkautta ruokaan.


Harissa-jugurttiin et siiten muuta tarvitsekkaan kuin harissaa sekä turkkilaistajugurttia. Nämä vain sekaisin ja joukkoon loraus oliiviöljyä sekä savustettua paprikajauhetta niin halutessaan.


Meillä nämä herkut syötiin tällä kertaa arjen takia salaatinlehdiltä mutta ihan loistavaahan tämä olisi tortillojen välissä tai pitaleivän kanssa. Miksei burgerinakin. Turkkilaisenjugurtin voi myös vaihtaa herkkuversioissa majoneesiin. Johonkin se raja vaan täytyy vetää, arkena ajatellaan linjoja että vapaalla voi mässäillä :) Niin ja kuulkaas, samalla kun kokkaillin apukokki kirjoitteli jo teille pientä postauksen alkua eli saas nähdö mitä sieltä tulee !

Ihanaa alkavaa viikkoa sinne, herkutellaan !

10 kommenttia:

  1. Hyvä Milshki ja T <3

    VastaaPoista
  2. Onnea uudelle blogille, ihania herkkuja olet loihtinut :)

    VastaaPoista
  3. Sustahan on tullut varsinainen velho keittiössä :) T: anni.f

    VastaaPoista
  4. Juma! Noita on muuten ihan pakko kokeilla. Uskoisin että nämä uppoaa Niksuun kuin kuuma veitsi voihin. Kiitos siis vaan taas huisin mahtavasta reseptistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No T ainakin tykkää noista ja kaikista näiden variaatioista ihan kamalasti :)

      Poista
  5. Mistäs tuota harissaa pystyy ostamaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän käytetty harissa on ihan K-supermarketista ja varmaan monesta muustakin kaupasta saa. Muistaakseni sieltä hyllyltä missä on pestot ja muutkin maustetahnat, soijat ja muut. Niin ja Hakaniemenkauppahalista takuuvarmasti :)

      Poista

Skriivaathan mielipiteesi ...