perjantai 17. lokakuuta 2014

Syksyn sävyjä

Hups ! Hieman venähti postaustauko,taas ! Miten ihmeessä siellä ruudun toisella puolella riittää aika tähän hommaan ? Kertokaa nyt ja auttakaa hädässä. Kirjoittamista ja blogien lueskelua kyllä kaipaa mutta sitä aikaa ei vaan ole.  Seuraavaa kesää ja pitkää lomaa siis odotellessa...

Tätä tekstiä näpytellessäni iski ajatus että turhan usein postaus täällä alkaa tällä kiireen ihmettelyllä. Jotain pitäisi kai asialle tehdä, ettei se työ oikeastu syö kaikkea aikaa ja omat kivat jutut jää pois. Taattu loppuunpalaminen taas tiedossa sitten jossain kohtaa.

Mutta hei, ruokabloggari ehti kuitenkin ottaa asukuvia. Ei ruokakuvia siis tällä kertaa...

Syksyn väreissä tottakai. Keltainen on tällä hetkellä aika vallitseva väri tuolla ulkona. Mielettömän kaunista hetken aikaa ennen kuin kaikki muuttuu harmaaksi ja loskaksi.

Sitten sitä kesää vasta odottaakin.... 



Tulevaa talvea kuitenkin piristää kummasti se että ensin joulukuun lopulla lennellään Barcelonaan josta on vähän tullut sellainen peruskohde meille joulun ja vuodenvaihteen tienoilla. Useimmiten aurinko paistelee ja on lämmintä, toisin kun täällä. Helmikuun lopulla sitten Las Palmasin auringon alle moikkaan mutsia ja faijaa jotka muuttolintuilevat siellä pahimmat talvikuukaudet. Eli kivaa siis tiedossa. 

Ja tottakai kiirettä sillä töitä on tehtävä jotta voi lomailla näinkin paljon. Äh !

6 kommenttia:

  1. Kyllähän tää vaan on aikaa vievää hommaa ei siitä mihinkään pääse. Ja jos mä tekisin normaalityöaikaa, en kirjoittaisi kuin ehkä kaksi, kolme kertaa viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehtispä edes kaks kolme kertaa,välillä tuntuu että menee pari viikkoakin ihan heittämällä ohi ja täältä blogista sen vasta tajuaa kun katsoo edellisen postauksen pvämäärän :D

      Poista
  2. En ole vielä kyllästynyt tähän kirjoittamiseen vaikka 6 vuotta tulee just täyteen,aina löytyy uusia juttuja.Mutta kyllä välillä on ollut mullakin sellainen olo että mitä nyt....Tosin enhän minä sentään joka päivä bloggaa..
    Kivat parvekekuvat ja todella kivat matkat teillä tiedossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tota juttua riittäs, nyt on jopa niin monta juttua jonossa että niihin tarttuminen on jopa hieman vaikeaa. Mistä aloittaisi :D Vielä kun olis sitä aikaa. Kiva harrastus tämä niin ei viitsisi kiireiden takia lopettaa.

      Poista
  3. Tosi kivat matkasuunnitelmat, pitäähän sitä päästä tuulettumaan aina välillä. Eikähän sitä kannata harrastuksen takia stressata, bloggailee aina silloin kun aikaa on ja inspistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspistä olis vaikka kuinka paljon muttei aikaa, siksi se harmittaakin :(

      Poista

Skriivaathan mielipiteesi ...