sunnuntai 10. elokuuta 2014

Vahvasti ja oikeesti

Ciao ! Mitäs sinne kuuluu, kaikille blogin kautta tärkeiksikin tulleille hyville tyypeille ja muille mun lemppari bloggaajille ? 

Täällä ainakin aiotaan palata vahvasti mukaan kuvioihin. Ihana harrastus tämä bloggaaminen, sitä on tullut tässä kaivattua paljonkin. Palailen näin kevyesti pienellä kuvapläjäyksellä menneestä kesästä ja muutamalla sanallakin, mitä tässä oikein on tapahtunut.

Kontulan pieni kettiö otti sitten hieman vielä lisää happea, vaikka uhkailinkin jo aiemmin palaavani. Vietti kesän -joka onneksi jatkuu vielä, ainakin säiden puolesta - ilman mitään rutiineja, paineita ja muuta. Herätyskellokaan ei kuulkaas soinut täällä pitkän loman aikana kun korkeintaan ehkä pari kertaa. Mentiin ihan fiiliksen ja jaksamisen mukaan. Rennosti, mitä mieli teki milloinkin. Syötii hyvin ja pieni reissu Kreikkaankin tuli tehtyä. Ehkä paras loma vuosiin.

Syitä tälle irtiotolle oli monia. Kevät oli äärimmäisen rankka erinäisten sattumusten vuoksi ja harmaita pilviä on vieläkin mutta pilvillä on se hopeareunus ja aurinkokin kurkkii takaa. Oma jaksaminen on taas ihan huipussaan ja onnellisempikin olen kuin vuosiin. Kontulan pieneen keittiöön iski yksinkertaisesti ihan se perus loppuun palaminen, syitä tähänkin oli monia. Se on onneksi nyt takana päin. Lepoa, lepoa ja lepoa. Ihan oman pääkopan tutkiskelua ja itsensä onnellisemmaksi tekemistä erilaisin tavoin. 


Kesään mahtui niin lattiapicnikkiä...


kuin tutustumista uuteen Wanhaan kauppahalliin kauppatorin kupeessa.


Siihen mahtui monta reissua mökille ja kokkailua perheen kanssa. Vai perheelle ? Jotenkin noi keittiöhommat vaan aina lankeaa tähän suuntaan ja mikäs siinä. Lempi puuhaa, yllätys se ei kai ole kenellekkään.


Tulin myös allergiseksi korianterille ja mm mun suuri herkku Pico De Gallo on nyt historiaa perinteisessä olomuodossaan. Tosin ei se hassumpaa ole vaikka korianterin korvaa esim basilicalla.


Magnumin 25 v synttärin kunniaksi piti tietysti oma jäde käydä tuunaamassa. Pistaasia, gojimarjaa ja suolankukkaa. Oli kuulkaas aika unelma !


Ja Just vege. Paras pikaruokapaikka ikinä. Vaasankadulla. Tosin falafellit pitää jättää myös vastaisuudessa pois välistä, se pirun korianteri nimitäin. Marinoidulla munakoisolla, fetalla, kurkulla, tomaatilla ja hyvällä soosilla näiden pita on silti taivaallista. 


Skumppaa ystävien kanssa terassilla...


ja valkkaria ikkunalaudalla kadun elämää katsellen.


Ruokarekkoja ja sisustus-suunnitelmia...



Sekä se herkkumatka Kreikkaan...


ja illallista omalla pihalla :)


Kyllä kesä on kiva ja elämä se vaan osaa yllättää :)

Palaillaan, takuulla ja piankin.Vahvasti ja oikeesti !

17 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiva olla täällä taas ! Oli ikävä blogia ja teitä :)

      Poista
  2. Kiva kuulla susta. Luulin että olet lopettanut :/

    VastaaPoista
  3. kiva kun olet takaisin!!! Ja hyvissä voimissa <3

    VastaaPoista
  4. Hyvä! T. Mutusovat ;)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos ja hienolta tää tuntuu mustakin :) Täynnä virtaa ja iloa on tää blogi jatkossa !

      Poista
  6. Hei kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa!
    Mahtavan kuulloinen synttärijäde. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa oli kyllä jäde vailla vertaa :D Tottakai kun sai itse valita toppingit ;)

      Poista
  7. Ihana kun olet takaisin! Ja anteeksi, että oon innoissani vasta nyt! :D Olin kesälomareissulla ja palasin monen viikon tauon jälkee bloggeriin :) <3 En siis ole unohtanu sinua!

    VastaaPoista

Skriivaathan mielipiteesi ...