keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kreikkalaista iltaa

Tunnelmia ja muutama reseptikin menneen lauantain kreikkalaisista tunnelmista.



Menu

Leipää & hummusta

 Kylmää kurkkukeittoa

Vihreää salaattia,
kirsikkatomaatteja ja
vihreitä oliiveja

Saganakia 
  Salaneuvoksesta

Moussakaa

  Hunajaista sitruunapiirasta 



Hummushan on jo ihan perus kamaa meidän suomalaistenkin ruokapöydissä ja ohjekkin on niin yksinkertainen että huh mutta kertaus on opintojen äiti.

Hummus

6 annosta

- 1 tlk (380 g) kikherneitä
- 1 valkosipulinkynsi
- n. 3 rkl vettä
- 1-2 rkl sitruunanmehua
- 1-2 rkl ekstra neitsytoliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
- kurkumaa
- 1-2 rkl tahinia
- (1/4 tl juustokuminaa)

Pinnalle:
persiljaa, oliiviöljyä sekä savupaprikaa ja normi paprikajauhetta

1. Valuta kikherneet. Hienonna valkosipulinkynsi veitsellä. Soseuta kikherneet sauvasekoittimella.

2. Sekoita joukkoon muut ainekset. Mausta suolalla ja pippurilla sekähalutessasi juustokuminalla. Lisää vettä, jos tahna tuntuu turhan paksulta. Valuta hummuksen pinnalle oliiviöljyä ja koristele hienonnetulla persiljalla sekä paprikalla.







Tällä kertaa saganakimme valmistettiin mustasta salaneuvoksesta. Melko voimakkaasta goudasta siis ja hyvää oli.

Saganaki

määrät syöjien mukaan, yhdestä juustosta saimme annokset viidelle.

- juustoa
- vehnäjauhoja
- kananmuna
-öljyä paistamiseen
-sitruuna tarjoiluun

1. Viipaloi juusto noin 2 cm paksuisiksi siivuiksi. Laita yhdelle lautaselle vehnäjauhoja ja toiselle lautaselle yksi rikottu kananmuna.

2. Kuumenna pannussa oliiviöljy. Pyöräytä juustoviipale kerrallaan ensin jauhossa ja sitten kananmunassa. Paista pannulla hetki molemminpuolin, ei niin kauaa että juusto sulaa ihan pehmeäksi vaan että se saa kauniin kuoren. Varo juustoja kääntäessäsi että kuori ei irtoa vaan pysyy mukana menossa.

3. Tarjoile juustot sitruunalohkojen kera


Kylmä kurkkukeitto

4 annosta

- 2 keksikokoista kurkkua
- 3 dl kreikkalaista jugurttia, ei mitään kevyt versioita
- 3 dl kanalientä
- 2 rkl saksanpähkinäöljyä
- 1 iso valkosipulinkynsi murskattuna
- 3 rkl tillisilppua
- suolaa ja pippuria
- 115 g saksanpähkinärouhetta

1. Kuori kurkut ja pilko ne pieneksi. Vatkaa kylmä kanaliemi jugurtin kanssa, lisää pähkinäöljy, valkosipuli ja tilli. Lisää pilkottu kurkku ja mausta suolalla ja pippurilla.

2. Anna keiton kylmentyä jääkaapissa yön yli, jos on kiire niin ihan vähintään 4 tuntia.

3. Sekoita pähkinärouhe keittoon ja koritele tillillä.

Tämä keitto on hauska, melko tsatsikimainen ja todella raikas. Ihan loistava keitto kesääkin ajatellen, ja tämä onkin mielessä jo juhannusmenun alkukeitoksi. Tähänkin menuun se sopi loistavasti ollessaan kepeä lisä muuten suht raskaaseen joukkoon.




Oman luottoreseptini moussakaan löydät aiemmasta postauksestani täältä. Herkkua tästä moussakasta tekee erityisesti se että siinä ei ole perinteistä becamelia vaan valkoisen kastikeen pohjana on jugurtti.

Jälkkäriksi oli sitten hunajaista sitruunapiirasta.

Hunaja-sitruunapiiras

8-12 annosta

Taikina:

- 225 g jauhoja, lisäksi 3 rkl
- ripaus suolaa
- 1,5 tl hienoa sokeria
- 150 g suolatonta voita
- 3-4 rkl kylmää vettä

Täyte:

- 375 g tuorejuustoa
- 6 rkl hunajaa
- 3 kananmunaa, vatkattuna
- 1/2 tl kanelia
- 1 sitruunakuori raastettuna sekä mehu

1. Taikina: Pane jahot, suola, sokeri sekä kuutioiksi leikattu voi monitoimikoneeseen. Käytä konetta ajoittain lyhyesti, kunnes taikina on murumaista. Pirskottele joukkoon vesi ja sekoita kunnes taikina on tasaista. Kääri taikina voideltuun paperiin tai folioon ja anna levätä jääkaapissa noin puoli tuntia. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

2. Täyte: Lisää hunaja tuorejuustoon ja vatkaa notkeaksi. Lisää munat, kaneli ja sitruunakuori sekä mehu ja sekoita hyvin.

3. Kaulu taikina jauhotetull apöydällä ja vuoraa taikinalla piirakkavuoka ( 23 cm ). Pane taikinan päälle sopivan kokoinen pala leivinpaperia ja painoksi kuivattuja herneitä. Paista esilämmitetyssä uunissa 15 min. Poista herneet ja laivinpaperi ja paista vielä 5 min.

4. Vähennä uunin lämpö 180 asteeseen. Kumoa täytre pohjan päälle ja paista noin puoli tuntia, kunne stäyte on hyytynyt. Koristele vaikka sitruunanviipaleilla, sokeroiduilla pähkinöillä tai vaikka krokantilla ja tarjoile kylmänä.


Hunajaisen sitruunapiiraan kohdalla oikaisimme hieman ja käytimme valmista murotaikinaa. Tai oikeastaan kunnia piiraasta kuuluu rakkaalle siskolleni. Pieni keittiö Kontulassa pesee kätensä tästä herkusta kokonaan. Hieman makeutta piirakka olisi ehkä kaivannut lisää vaikka piirakkaleipurimme sitä jo ohjetta runsaammalla kädellä laittoikin. Piirakkaa maistellessamme ainakin olimme kaikki sitä mieltä että ehkä makeampi pohja olisi kompannut kivasti tuorejuustosta ja sitruunasta valmistettua täytettä. Alkuperäisessäkään ohjeessa pohjassa ei kamalasti makeutta ole joten sitä ehkä lisäisin siihen. Tai sitten täytteeseen.

2 kommenttia:

  1. Nams. Oltiin viime kesänä Kreetalla ja mies se popsi menemään saganakeja meikäläisen kuolatessa vieressä. Kyllä joskus ottaa aivoon vilja-allergia, kun niitä jauhoja on joka paikassa, pöh!

    VastaaPoista
  2. Oi tuo saganaki saa kuolan valumaan! Pitää kyllä testata joskus. Myös sitruuna-hunajapiirakka kuullostaa herkulliselta. :)

    VastaaPoista

Skriivaathan mielipiteesi ...