tiistai 17. syyskuuta 2013

Simpukkaöverit ja flunssanhäätökeitto

Siirrytäämpä loistavan Osteria Francescanan jälkeen taas ihan näihin kotimaan sapuskoihin. Apukokki on sairastunut flunssaan ja sunnuntaina päätin häätää sen pois flunssanhäätökeitolla. Keiton lisäksi mentiin muutenkin koko sunnuntai hyvin vitaamini eli vihannespitoisella ruokavaliolla. Aamupalaksi mustikkasmoothieta, lounaaksi sitä flunssantappokeittoa ja iltapalaksi ISO lautasellinen paprikaa ja porkkanaa sekä herkullista dippiä ja vielä jälkkäriksi hunajamelonia. Pari D-vitskua purkista + rooibosta kunnon kuppi niin eiköhän noilla nyt tokene.

Oli tässä oma lehmäkin ojassa. Lauantai meni melkoisen herkuttelun merkeissä, päivän alkoi oikein mallikkaasti terveellisellä aamiais"pizzalla ja jatkui bataattimuffareilla. Ilta toikin sitten tullessaan kamalan nälän ja se vei meidät Ravintola Salutorgettiin sinisimpukoiden, ankankoipiconfitin ja pastan äärelle.


Simpukka-annos oli niin valtava että pääruoan tulo lähinnä jännitti mutta menihän se. Tilattiin alkuruoaksi puoliksi iso annos simpukoita kerma-chorizoliemessä ja se simpukoiden määrä tuntui suorastaan loputtomalta. Hyvää se kyllä oli ja kaikki meni lopulta, tottakai. Ankka maistui myös.

Meidän oli tarkoitus käydä vielä tämän jälkeen viinilasillissa jossain mutta kyllä oli niin poikki olo tuon satsin jälkeen että koti oli ainut asia mielessä. Eikä pelkästään koti vaan iso irttaripussi, koti, sänky ja tv. Mentiinkin sitten Makuunin kautta ja kotiin löntysteltiin reilu 400 g karkkia laukussa. Herkkujahan mahtuu aina vaikka olisi syönyt kuinka paljon ! Siinäpä se syy sitten siihen kevennettyyn sunnuntaihin.

Ja se flunssanhäätökeitto. Sen lisäksi että sillä piti saada flunssa lähtemään piti siihen saada käytettyä bataattimuffareista yli jäänyt bataatti. Tuli siis keitto bataatista, kukkakaalista, inkivääristä, valkosipulista, sipulista, chilistä ja kurkumasta. Paahdoin ensin bataatit, kukkikset ja sipulit mausteineen uunissa, lisäsin kanalientä ja soseutin koko komeuden. Valmis annos sai toppingiksi jugurttia sekä lorauksen Modenan tuliaispullossa, Balsamicoa siis.

Minkälaisia flunssantappoaseita teiltä löytyy ?


Mausteinen bataatti-kukkakaalikeitto

3 annosta

- n 250 g bataattia
- 1 pieni kukkakaali
- loraus oliiviöljyä
- 1 sipuli
- 5 valkosipulinkynttä
- Inkinväärijauhetta
- chililastuja
- kurkumaa
- suolaa
- 1/2 kanaliemikuutio
- omenaviinietikkaa

1. Kuori ja pilko bataatti. Pilko myös kukkakaali sekä sipuli. Laita ainekset vuokaan, lisää mausteet, öljy sekä valkosipulinkynnet kuorineen ja paahda 250 asteisessa uunissa puolisen tuntia.

2. Pullauta valkosipulinkynnet ulos kuoristaan. Siirrä kasvikset kattilaan ja lisää noin 5 dl vettä. Lisää liemikuutio sekä pieni loraus omenaviinietikkaa. Kiehauta, ota kattila pois liedeltä ja soseuta keitto. Lisää vettä jos tarvitsee ja kuumenna keitto uudelleen. Maista ja mausta tarpeen mukaan.

Tarjoile jugurttinökäreen kanssa ja lisää vielä halutessasi balsamicoa päälle.

Hyvää oli ja nenukin herralta aukesi. Tein keiton kaveriksi vielä viljattomia seesamtikkuja. Näitä on tullut tehtyä usein ja aina ne vaan yhtä hyviä. Mausteita hieman vaihdellen saa ne aina tuntumaan uusilta tuttavuuksilta. Ohjesta taas kerran kiitos Hiidenuhmalle, pieniä muutoksia olen siihen tehnyt mutta perusjuttu on sama.


Viljattomat seesamtikut

5 kpl

- 1 kananmuna
- 0,5 dl jauhettua suolapähkinää
- 0,75 dl seesaminsiemniä
- 0,5 tl leivinjauhetta
- 0,5, rkl psylliumia
- suolaa
- paprikajauhetta
- valkosipulijauhetta
- kuivattua timjamia
- 1 rkl öljyä

1. Lämmitä uuni 200:n asteseen. Jauha pähkinät huhmareessa tai kahvi, mauste tms myllyssä. 

2. Sekoita keskenään kanamuna sekä kuivat ainekset ja mausteet. Mausteita laitetaan jokaista pieni hyppysellinen ja ole varovainen suolan kanssa sillä sitähän on myös noissa pähkinöissä. Lisää öljy ja anna taikinan turvota hetki.

3. Muotoile pellille tikkuja tai keksejä ja paista niitä 10-5 minuuttia kunnes ovat saaneet väriä ja rapsakoituneet. Jäähdytä hetki ja tarkoile vaikka keiton, juustojen tai salaatin kanssa.

Makua voit muokata mielesi mukaan vaihtelemalla mausteita ja yrttejä tai tehdä pelkällä suolalla. Mahdollisuuksia siis riittää.



2 kommenttia:

  1. Toivottavasti flunssa häätyi kokonaan pois! Mun suosikki flunssalääke on ruisleivän päälle puolikas (raaka tietty) valkosipulia siivuina, mozzarellaa ja ehkä jotain kinkkuakin päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä konstilta ! Ja super hyvältä leivältäkin vaikkei flunnssaa olisikaan. Valkosipuli on niin herkkua ! :D

      Poista

Skriivaathan mielipiteesi ...