lauantai 14. joulukuuta 2013

Jotain melkein rosollia

Joulua odotellessa joulunodotussalaattia. Jotain melkein rosollia. Rosolli ei ole koskaan ollut meidän joulupöydässä mikään hitti, on sitä siellä kai aina ollut ja tulee olemaan tänäkin jouluna. Toisaalta jos se puuttuisi ei sitä kukaan ehkä osaisi kaivata. Punajuuret ja porkkanat on mun henkilökohtaista herkkua, samoin rosolli ja tänään teki mieli lounaaksi niisä jotain kepeää mutta täyttävää.

Joulunodotussalaatti siis ...



Joulunodotussalaatti

2 annosta

"Rosolli":

- 4-5 pienehköä punajuurta
- 3 keskikokoista porkkanaa
- 1/2 punasipuli
- 1- 2 rkl kapriksia
- loraus omenaviinietikkaa
- suolaa
- mustapippuria

Tarjoiluun:

- mieleistäsi salattia
- kananmunia
- kalaa esim sardiinia, tonnikalaa, lohta tms
- maustamatonta jugurttia tarjoiluun
- tillisilppua tarjoiluun

1. Huuhtele ja keitä punajuuret sekä porkkanat juuri ja juuri kypsiksi. Saavat olla hieman napakoita. Hienonna punasipuli pieneksi. Kuori kypsät porkkanata, punajuuria ei mielentäni tarvitse kuoria eikä välttämättä porkkanaakaan mutta omani olivat sen verran nuhjuisia kuorestaan että kuorin ne.

2. Sekoita porkkanat. punajuuret, sipuli sekä kaprikset sekaisin ja mausta omenaviinietikalla, suolalla sekä mustapippurilla. Anna salaatin maustua hetki jääkaapissa tai vaikka yön yli. Keitä kananmunat tai tee uppomunia.

3. Asettele lautaselle salaattia ja sen päälle "rosollia". Asettele kananmunia sekä kalaa lautasen reunoille. Lisää lusikallinen jugurttia kastikkeeksi ja ripottele päälle tillisilppua. Voit lorauttaa kyytipojaksi vielä hieman oliiviöljyä.


Lisäsin tähän myös vege- sekä lisuketägit koska vegehän tämä on jos jättää kalat ja munat pois sekä lisukeeksi tämä köy myös.



2 kommenttia:

  1. Tooosi herkullisen näköistä! Tätä voisi syödä herkullisena lounaana ympäri vuoden, ei vain joulun aikaan ;)

    VastaaPoista

Skriivaathan mielipiteesi ...